lauantai 5. syyskuuta 2015

Pentalan Lenkki 2015



Meidän tiimistä Pentalan lenkille pääsivät Daniel ja Benjamin. Kirjoitan raporttia poikien kertomusten perusteella. 


Tuuli tuli EST:n rantaan oikealta kädeltä päin. Poikkeuksellisesti rata kierrettiin vastapäivään. Tuuli oli ennustettu kovaksi, joten Benjamin päätyi 8,5n valintaan ja Danielinkaan ei tarvinnut alkaa rikailemaan isompia purjeita vaan hän lähti kisaan mukaan normireiskavarustuksella Starboard Phantom 377 ja Severnen RB 9,5.




Kilpailuun lähti mukaan 13 kilpailijaa. Tuuli oli kilpailualueella 2-12 m/s. Saarten välissä oli pläkäpaikkoja, mutta ulkona tuuli kunnolla. Dani kertoi, että oli oikein lysti päästellä plaanissa. Yli puolet matkasta oli myötä-/sivutuulta. Lopussa oli kryssiä ja muutaman vastatuulikäännöksenkin joutui tekemään. Dani johti kilpailua alusta loppuun. Hän saapui maaliin ajalla 1 tunti 2 minuuttia. Kaksi minuuttia myöhemmin maaliin saapui toisena Sami Karppinen lautana Phantom 377 L ja rikinä sama mikä Danilla eli Severnen RB 9,5. Benjamin kävi hurjan ja äänekkään lopputaistelun Mikko Bonsdorfin kanssa tullen maaliin kolmantena voittaen Mikon laudan mitalla. Lehden Seppo lähti kisaan formulalla, mutta puomin naruongelmat pilasivat Sepon kisan. Seppo tuli maaliin seitsemäntenä. Osa kilpailijoista tuli maaliin hinauksessa tuulen yltyessä taitoihin nähden liian kovaksi. 

Meidän tiimille siis sijat 1. ja 3. . HYVÄ DANI - HYVÄ BENI!!!




Järjestäjien tekemä raportti kisoista + kuvia
http://www.surffitalli.com/content/view/1129/78/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti