tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kilpailukauden 2014 suunnitelmat







Mielenkiintoinen surffikausi 2014 on alkamassa.

Kausi alkaa parin viikon kuluttua Rhodoksen kolmen viikon treenireissulla.







Tyttäreni Aleksandra tulee Suomeen päivä ennen reissua. Hän on koko talven treenannut Espanjassa ja Lanzarotella Curro Manchonin opissa. Hankin Aleksandralle Starboard Phantom 377 laudan, jolla hän tulee harjoittelemaan Rhodoksella ja kilpailemaan kauden kilpailuja.





Matkaan lähtee myös poikani Benjamin puolet lyhyemmäksi ajaksi peruskoulun viimeisen luokan viimeisten kokeiden takia. Hän myös treenaa Phantom 377 ja ProKids Formulalla, kuten myös kilpailee niillä kilpailukauden alettua. Rhodokselle saapuu paljon parhaimpia ;-) kilpakumppaneita, joiden kanssa on kiva aloittaa kilpailukausi parin viikon yhteisellä treeni- ja testisessiolla.




Daniel lähtee Hyeresin RSX World Cuppiin huhtikuun puolessa välissä kilpailemaan. Hänen lukion viimeisten kurssien läpivienti pitkittyi hiukan ja tämän takia hän ei ole päässyt vielä siirtymään täysipainoiseen vesitreenaamiseen. Daniel on vetänyt Suomessa fyysistä treeniä säännöllisesti.

Kilpailukaudella 2014 laajennan luokkavalikoimaani Formulaan ja slalomiin. Välineinä tulee tietty olemaan Starboardin laudat ja Severnen purjeet. Kolmen viikon Rhodoksen treenireissun aikana on tarkoitus treenata Raceboardia, Formulaa ja Slalomia. Kilpailukaudella 2014 en tule satsaamaan tietyn luokan ranking kilpailuihin vaan tulen tekemään päätökset tuuliolosuhteiden ja -ennusteiden mukaan. Tietysti pääluokkani tulee olemaan Raceboard luokka, jossa tulen kiertämään SM-, EM- ja MM-kilpailut. Formulaluokassa ajan muutamia Suomen Formula kisoja ja tietty SM-kilpailut. Slalom luokassa ajan mahdollisimman monia kilpailuja, joihin vaan pääsen mukaan. Grand Slam kilpailuissa osallistun myös slalomiin.








Aleksandra FIN-56 tulee kilpailemaan Suomen alkukauden Raceboard luokan kilpailut ja lähdemme kesäkuussa yhdessä RB EM:iin Puolan Sopotiin. Kauden huippukohta tulee olemaan syksyllä Espanjan Blanesissa, jossa ratkotaan Raceboardin MM-tittelit.

Danielin FIN-5 kauden päätavoite on syksyllä Santanderissa, jossa jaetaan ensimmäiset maapaikat RSX:ssä. Sitä ennen on muutamia RSX kilpailuja, kuten esim. Turkissa pidettävät EM:t kesä-heinäkuun vaihteessa. Kaikesta huolimatta Daniel tulee kilpailemaan RSX:n aikataulun antaessa periksi Raceboardia, Formulaa ja Slalomia.






Benjamin FIN-65 tulee myös kauden aikana kiertämään Raceboard kisoja Suomen rankingeistä Espanjan MM:iin ja kaikkea siitä väliltä. Poika on talven aikana treenannut minun kanssani laaja-alaista fyysistä treeniä ja poika on saanut pituutta - hän käyttää jo saman kokoisia märkäpukuja kuin Daniel!!! Vaikkakin painoeroa heillä on vielä viitisentoista kiloa. Beni tulee ajamaan myös Formula kisoja Suomessa. Slalomia harjoitellaan mahdollisuuksien mukaan. Se pitää muistaa, että surffaamisessa pitää säilyttää se ilo, mitä se meille tuo!!!








Haluan kiittää erityisesti pääyhteistyökumppaniamme Jarno Rautiota / Rautio Sportsia kaikesta tuesta ja avusta!!! Yhteistyömme alkoi jo vuonna 2008 ja se jatkuu toivon mukaan pitkään!!! Tänä vuonna surffipuku- ja -vaateyhteistyökumppaniksemme palasi vuoden tauon jälkeen Rip Curl! Benjamin liitettiin virallisesti täksi kaudeksi sekä Rautio Sports että Rip Curl Teamiin!!!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti